👤Helena Koivunurmi, o.s. Pietikäinen
Helena Koivunurmi, o.s. Pietikäinen, on ollut lukuisten luottamustehtäviensä lisäksi Pietikäisten Sukuseuran hallituksen jäsen.
Hän arvosti sukuseuraa ja oli kiinnostunut sukuhistoriasta. Helena oli myös useissa sukukokouksissa mukana aivan seuran perustamisesta lähtien.
👤Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen
Sirpa Pietikäinen (s. 1959) on viipurilaisen taidemaalari Erkki Pietikäisen (1925 – 2006) tytär. Hän toimi Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajan 20 vuoden ajan. Aloittaessaan kansanedustajan työn hän oli noin 24-vuotias ja suoritti kauppakorkeakoulun tutkinnon, kauppatieteiden maisterin tutkinnon muutaman vuoden kuluttua. 1990-luvun alkupuolella Sirpa Pietikäinen toimi neljän vuoden ajan Esko Ahon hallituksen ympäristöministerinä. Vuodesta 2008 lähtien Sirpa Pietikäinen on toiminut europarlamentaarikkona.
👤Laivahistoroitsija Matti Pietikäinen
Kauppatieteiden maisteri, kirjailija ja laivahistoriantutkija Matti Pietikäinen kuoli 78-vuotiaana pitkällisen sairauden murtamana Helsingissä 6. huhtikuuta 2015. Kansainvälisesti tunnetun laivahistorioitsija Pietikäisen työelämä liittyi myös aina jotenkin merenkulkuun.
👤Mäkihypyn maailmanmestari Matti Pietikäinen
Kiveenhakatut-sarjassa tutustutaan mäkihyppääjä Matti Pietikäiseen ja Pietikäisen veljeksiin, joiden elämänvaiheista eivät tarinat lopu – varsin moni hyvä juttu on kuitenkin vain osin totta. Radio-ohjelma kestää 29 minuuttia.
👤Kirjailija Heikki Lounaja
Heikki Lounaja (ent. Lilja, sukutaulu 559) syntyi Kiuruvedellä vuonna 1912. Kirjalliset harrastuksensa hän aloitti jo keskikouluaikana. Esikoisteos Pitkin varsitietä ilmestyi 1950. Kirja on savotta- ja uittoromaani sekä Kainuun syrjäseutujen asukkaiden kuvaus 1930-luvulta. Teosta pidettiin yhtenä parhaimmista sinä vuonna ilmestyneistä esikoiskirjoista. 1950-luvulla Lounaja oli pohjoisten paikalliskirjailijoiden tärkeimpiä edustajia. Heikki Lounajaa pidetään ensimmäisenä kainuistina. Kainuisteihin kuului myöhemmin myös Veikko Huovinen, Lauri Leskinen ja Marko Tapio.
Vuonna 2004 julkaistiin Aimo Lounajan isästään Heikki Lounajasta kirjoittama teos ”Heikki Lounaja – Viisikymmentäluvun kirjallinen komeetta. Elämäkerta tukkilaisten, savottojen ja tervamiesten sekä Kainuun selkosten ja kansan kirjailijasta”. Heikki Lounajan äiti oli kiuruvetinen Kaisa Stiina Pietikäinen. (Sukutaulu 558).
👤Abraham Pietikäinen, mallikoulun johtaja ja lastenkirjailija
Kiuruvedeltä kotoisin oleva Abraham Pietikäinen (1848 – 1911, Taulu 462) oli Sortavalan poikamallikoulun, seminaarin harjoituskoulun ensimmäinen johtaja. Tässä virassa Abraham oli suurimman osan 40-vuotisesta työurastaan. Lisäksi hän oli johtajana Sortavalassa toimineessa kiertokoulunopettajain valmistuslaitoksessa ja Sortavalan käsityöläiskoulussa. Ennen Sortavalaan muuttamista Abraham Pietikäinen työskenteli 12 vuotta Lohjalla, jossa hän avioitui tyttökansakoulun opettajattarena toimineen Ida Landzettin kanssa.
Kirjallisella alallakin hän on toiminut. Hän julkaisi mm. ”Koulun koraali- ja virsikirjan”, kirjasarjan ”Runoja lapsille” – 6 vihkoa koulussa luettavaksi sekä ”Musiikkiopin alkeet, koulunuorisoa ja itsekseen oppivia varten”.
👤Perinteentutkija Anna-Liisa Tenhunen
Anna-Liisa Tenhunen on julkaissut 3 kirjaa sekä lukuisia artikkeleita eri aiheista.
- Anna-Liisa Tenhunen: Itkuvirren kolme elämää (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1051, SKS, 2006)
- Pekka Jalkanen, Heikki Laitinen ja Anna-Liisa Tenhunen: Kantele (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1225/Tieto; SKS 2010)
- Arja Kastinen, Rauno Nieminen ja Anna-Liisa Tenhunen: Kizavirzi, karjalaisesta kanteleperinteestä 1900-luvun alussa. Temps Oy, 2013
👤Suurlähettiläs Jukka Pietikäinen
Kiuruvedeltä Limaan Suurlähettiläs Jukka Pietikäinen on kotonaan Latinalaisessa Amerikassa. Hän on ollut UM:n palveluksessa yli 30 vuotta.
kirjoittanut Leila Pietikäinen
Suomen Perun, Bolivian ja Ecuadorin suurlähettiläs Jukka Pietikäinen ehti hädin tuskin kotiutua uuteen asemapaikkaansa Perun Limassa kesällä 2019, kun korona iski voimalla.
Tulin tänne mieliala todella korkealla ja kaikki lähti liikkeelle hienosti. Suomea arvostetaan monella tapaa ja kauppakin käy varsin mukavasti. Sitten tuli korona.
Kuvat esimerkiksi Ecuadorin suurimmasta kaupungista, Guayaquilista olivat kuin kauhuelokuvasta. Ihmisiä kuoli tuhansittain eikä ruumiita ehditty kerätä kaduilta. Suurlähetystön työ muuttui kertaheitolla suomalaisten evakuointioperaatioksi kaikista kolmesta toimialueen maasta.
Teimme töitä viisi-kuusi viikkoa ilman vapaapäiviä. Etelä-Amerikka on yhä tilastollisesti pahinta korona-aluetta maailmassa. Perun tilanne on maailman pahin, myös Ecuador ja Bolivia ovat kärkivaltioiden joukossa kuolleisuudessa. Onneksi tilanne on nyt laantumassa.
Rajusta alusta huolimatta Pietikäinen on nyt sillä alueella, missä parhaiten viihtyy ja tekee sitä työtä, jota on aina halunnut tehdä.
Ulkomaat ovat kiehtoneet minua lapsesta asti, etenkin Latinalainen Amerikka viehättää. Kiinnostuksen taustalla on intohimoinen lukuharrastukseni lapsena. Luin erityisesti seikkailukirjoja, jotka kertoivat Pohjois-Amerikan erämaista, Etelä-Amerikan viidakoista, Andien vuoristosta… Nuorena aikuisena Pietikäinen kiinnostui maailmanpolitiikasta ja kehitysmaaproblematiikasta.
Halusin nähdä ja vaikuttaa. Se, että pääsin tekemään maatamme tunnetuksi, oli aikamoinen etuoikeus ja samalla haaste.
Pietikäisen ura ulkoministeriössä on pitkä.
Olen viettänyt suuren osan elämästäni, 21 vuotta, Atlantin toisella puolella. Sain ulkomailla työskentelylle lentävän lähdön, kun kesken ministeriön osastoharjoittelun minut lähetettiin syksyksi 1985 New Yorkiin YK-edustustomme yleiskokousvahvistukseksi, ns. ”yleiskokousmopoksi”. Tehtävänä oli istua ilta- ja yöistunnot, jotta vanhemmat kollegat ehtivät käydä muutaman tunnin kotonaan.
New Yorkista Pietikäinen siirtyi Wieniin edustustoharjoitteluun, sieltä Suomen kautta ensimmäiselle ulkomaanpostille Kolumbiaan elokuussa 1986.
En epäillyt hetkeäkään lähteä Bogotaan, vaikka se tunnettiin silloin maailman murhapääkaupunkina. Pietikäinen tykkäsi kuitenkin niin paljon kolmevuotisesta Bogotan pestistään, että hakeutui sinne uudelleen kahden vuoden Sveitsin komennuksen jälkeen 1991.
Sillä kertaa menin Kolumbiaan YK:n huumejärjestön apulaismaaedustajana, jossa tehtävässä olin kaksi vuotta.
Tilanne oli Kolumbiassa edelleen vaikea, sillä huumekartellien terrorismi ja sissisota olivat kiihkeimmillään. Kolumbiassa Pietikäinen sanoo oppineensa oikeusvaltion ja ihmisoikeuksien – varsinkin niiden puuttumisen – merkityksen.
Sota on aina kaikkialla julmaa ja ratsuväki raakaa.
Kolumbiasta Pietikäinen siirtyi Espanjaan Suomen ensimmäisen EU-jäsenyysvuoden alussa 1995. Sitten oli vuorossa jälleen New York, jossa hän vastasi Euroopan turvallisuuskysymyksistä. Sen jälkeen Meksiko, sitten Argentiina ja siellä ensimmäinen päällikköpaikka.
Se ei ollut tehtävänä helppo, sillä suhteita hiersi rajajoelle Uruguayn puolelle rakennettu, suomalaisten omistama Botnia-sellutehdas. Sen jälkeen taas New York, josta hän kävi pääkonsulina 37 itäisessä ja keskilännen osavaltiossa. Sitten Pietikäinen oli kolme vuotta Karibian alueen kiertävänä suurlähettiläänä 15 maassa Helsingistä.
Nyt lopuksi vielä Peru ennen eläköitymistä. Kaikki mielenkiintoisia.
Pietikäinen pitää työtään niin monipuolisena, ettei siihen voi kyllästyä. Asemapaikan vaihtuminen säännöllisin väliajoin on sekä hyvä että huono asia.
Vaikka paljon opittua seuraa mukana paikasta toiseen, sosiaaliset suhteet, maan kulttuuri ja kaikki kanssakäyminen on aina aloitettava alusta. Mutta mahdollisuus oppia koko ajan uutta pitää virkeänä. Hankalinta työssä on vaivalla rakennettujen sosiaalisten suhteiden katkeaminen, kun lähdön hetki koittaa.Vaatii myös työtä pitää kotimaan ihmissuhteita yllä, kun on aina itse poissa. Perheelle tämä on kuluttavaa eikä avioero ole aivan tuntematon tämän uran valinneille, kuten minulle.
Suurlähettiläs käy Suomessa joka kesä, on käynyt siitä asti, kun aloitti työt UM:ssä.
Lomasta suurimman osan olen aina viettänyt Kiuruvedellä. En ole käynyt lomilla ulkomailla. Hän sanoo kaipaavansa kotimaasta eniten luonnonrauhaa ja kesää.Ja toki se tavallinen kombo; ruisleipä, salmiakki ja lenkkimakkara on kovaa valuuttaa aina ulkomailla.
TIETO:
Jukka Pietikäinen 64v.
Syntyisin Kiuruvedeltä. Asuu nyt Perussa.
Perhe: kaksi aikuista lasta, kaksi lastenlasta.
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta.
Työ: Suomen suurlähettiläs Perussa, Ecuadorissa ja Boliviassa, asemapaikkana Lima.
Harrastukset: ”Työ on ollut pääasiallinen harrastuskin, koska se on sen verran kokonaisvaltaista. Viime aikoina onneksi kevyt ulkoilu ja tenniksen pariin palaaminen ovat löytäneet enemmän tilaa elämässä. Minulle niin tärkeä lukeminen sen sijaan on jäänyt hävyttömän vähälle viime vuosina”.
👤Juho Pietikäinen (s. 10.2.1913 – k.22.11.2018)
Sanomalehti Kaleva kirjoitti Juhon 102-vuotispäivän kynnyksellä: Juho Pietikäisen mielestä pitkän iän salaisuus on myönteisessä elämänasenteessa.
Lue Juho Pietikäisen, 10.2.1913 – 22.11.2018, elämästä tehty muistelma!
👤Kerttu Lukkarinen, e. Saksman, os. Pietikäinen (s. 30.12.1905 – k.13.3.1985)
s. 30.12.1905 – k.13.3.1985 (Arton kirjassa taulu 2605)
Kerttu oli kymmenpäisen lapsikatraan neljänneksi nuorin ja oli vajaan 14 vuoden ikäinen, kun äiti Maria kuoli. Muutaman vuoden kuluttua äidin kuolemasta Kerttu hakeutui karjakkokouluun Maaningan Halolaan. Koulun jälkeen hän toimi karjakkona ensin Halolassa ja sitten kauppias J P Nousiaisen taloissa Pielavedellä.
Avioiduttuaan Jylhän Kiviniemestä syntyisin olevan Paavo Saksmanin kanssa he asuivat aluksi Taipaleen kylällä Levässä ja Leväniemessä, joissa syntyivät Akseli ja Maila ja sitten Virranniemessä, jossa syntyi Maija. Seuraavaksi vajaan vuoden Paavon kotona, josta muuttivat Vaaraslahteen ”hyyryläisiksi” ja samalla hankkivat pientilan, Rauhalan, jossa aloittivat oma kodin rakentamisen. Alpo ja Paavo syntyivät Rauhalassa. Elantoa tuli pihapiiriin raivatuista pelloista ja muutamasta lehmästä. Kerttu kierteli kotitöiden ohella karjakkona taloissa.
Tuli sota-ajat ja Paavo joutui lähtemään sotaan, talvisotaan syksyllä 1939 ja sitten jatkosotaan kesäkuussa 1941. Jatkosotaa ehti olla pari viikkoa, kun kantautui tieto16 pielaveteläisen miehen kaatumisesta. Ns. pielavetisten pataljoonassa III/JR 52:ssa Kolvasjärvellä oli kaksi Paavo Saksmania ja tuli tieto, että toinen Paavoista on kaatunut. Kirkkoherra Veikkola oli kutsunut tämän ”toisen” Paavon kihlatun tarkistamaan asiaa syntymäajoista. Tulevan parin kannalta tapaus sai onnellisen lopun. Kerttu ei vielä tässä vaiheessa tiennyt kaatumisesta mitään. Kunnes… kesäisen päivän illalla Kerttu oli sattumalta kävelemässä ystävänsä Hauta-ahon Mirjamin kanssa Vaaraslahden kylätiellä. Kaatuneita tuova kuorma-auto tuli Kiuruveden suunnalta kylälle ja pysähtyi. Paikalla olleet menivät katsomaan auton lavalla olevia arkkuja, niin myös Kerttu.
Lavalla oli hänen Paavonsa arkku. Järkytys oli suuri ja suru sanoin kuvaamaton. Tieto kaatumisesta ei ehtinyt tulla hänelle seurakunnalta ennen vainajaa. Siitä alkoi perheen selviytymiskamppailu ja lasten kasvatus ilman isää.
Työtä oli tehtävä yötä myöten niin kotona, kuin myös muualla. Kerttu toimi lähikylillä Kansanhuollon nimeämänä tarkkailukarjakkona. Tällöin vanhimmat lapset hoitivat pienempiä ja kaikkeen työhön oli tartuttava jo pienenä. Mutta… vanhimpien lasten apu alkoi hiipua. Maila sairastui keuhkotautiin ja menehtyi rippikouluiässä.
Sota päättyi syyskuussa 1944 ja miehet palasivat rintamalta. Niin myös Koskelaan, lähes naapuriin palasi sotareissultaan nuorimies Iisakki Lukkarinen. Kertulla lienee ollut miehinen apu tuiki tarpeen talouden pyörittämisessä ja orvoksi jääneen lapsikatraan huoltamisessa. Naapurin mies tuli apuun. Iisakin auteltua aluksi Kerttua miesten töissä, he päätyivät lopulta aviopariksi v. 1947 ja lapsia syntyi Marja Liisa ja Hannu.
Koskelan veljessarjasta tuli Kertun perheeseen toinenkin Lukkarinen. Veikko Johannes avioitui Kertun tyttären Maija Sofian kanssa yhdeksän vuotta myöhemmin.
Pietikäisten vahva geeniperimä näkyy Kertunkin jälkipolvissa. Kasvonpiirteinä ja raivaajasuvun sitkeytenä määrätietoisesti puurtaen nykyisessä työelämässä.
kirjoittanut Mikko Raatikainen
Mikko on Kertun tyttären Marjan puoliso