Tulevan vuoden Sukuseuran tapaamiseta odotellessa, voidaan palata muistelemaan viime vuoden tapaamisen tunnelmiin. Huomioittehan tarkentuneen ohjelman sekä ohjeistuksen Pietikäisten Sukuseuran 2025 tapaamiselle.
Artikkeli on julkaistu Sukuviesti-lehdessä 05/2024
1. Klo 10 Tervetulokahvi/tee Piekkälänniemessä; Piekkälänniementie 134, Pielavesi 2. klo 11.00 Bussikuljetus Laukkalan Nuorisoseuran talolle Tommonmäen kautta. Kuljetuksen aikana kerrotaan matkan varrella olevista merkittävistä asuinpaikoista. 3. klo 12 FT Anna-Liisa Tenhunen kertoo Lönnrotista ja Iisakki Pietikäisestä (Pieksiäisestä). Aikaa on myös keskustelulle ja kysymyksille. 4. klo 13 Keittolounas, Laukkalan Ns. talo 5. klo 14 Lähtö Laukkalan tietä Kirkkosaareen, matkalla kylien esittelyä 6. klo 14.30 Kirkkosaari: kellotapuli v.1748 ja hautausmaan v.1860 esittely 7. klo 15.30 Lähtö takaisin Piekkälänniemeen 8. klo 16 Lähtökahvit
Miniristeily lautalla kiinnostuneille päivän päätteeksi Piekkälänniemen ympäristössä.
SÄÄVARAUS
Osallistumismaksu 15 euroa, alle 16-vuotiaat ilmaiseksi.
” Sympaattinen ja särmikäs hyvän mielen matka pohjoisnorjalaisen pikkukylän sielunmaisemaan.
Koukuttaja kertoo kalastaja-valasopas Lauri Pietikäisen ja toimittaja Laura Frimanin kohtaamisesta, sekä elämänmenosta ja ihmiskohtaloista pienessä Støn kylässä Lofoottien kyljessä. Laurin opastuksessa Lauralle selviää muun muassa, että turska on rakkauden kala, laivaan ei ikinä koskaan saa viedä puuroa eikä reppua ja että kerran eräs vannoutunut valaanpyytäjä pelasti kokonaisen miekkavalasparven. Lauri myös vihkii Lauran koukutuksen eli pitkän siiman syötityksen saloihin sekä siihen, kuinka saavuttaa koukutustranssi.
Kalastajakylän äänimaisemaa sisältävä Koukuttaja on hilpeän eksentrinen ja koskettava tositarina Alaska Daily -sarjan ja Käppyrämännyn juurella -kirjan ystäville. Se kertoo rajoja ylittävästä ystävyydestä, merestä, valaista ja muista pohjoisen eläimistä sekä pikkukylän jännittävistä persoonista.
Lauri Pietikäinen on Pohjois-Norjassa asuva kalastaja, valasopas, matkaopas, omavaraistalouden pyörittäjä ja kaikin puolin hauska ja omintakeinen persoona. Laura Friman on helsinkiläinen toimittaja, joka on Villi Pohjola -tv-sarjasta inspiroituneena haaveillut jättävänsä kaupungin ja muuttavansa jonnekin hyvin kauas kaikesta.”
Pietikäisten Sukuseura ry:n sukututkija Arto Pietikäinen sai elokuussa 2023 Sukuseurojen Keskusliitto ry:n myöntämän kultaisen ansiomitalin. Lämpimästi onnea ansaitusta tunnustuksesta!
Arto on harrastanut sukututkimusta vuosikymmeniä, tehnyt Pietikäisistä kaksi kirjaa ja tutkinut myös äitinsä sukua.
Hän on toiminut aktiivisesti Pietikäisten Sukuseurassa, mm. rahastonhoitajana ja varapuheenjohtajana.
Lue Anna-Liisa Tenhusen tekemä haastattelu Artosta täältä!