Toivo Pietikäisen avauspuhe Pietikäisten 2. sukukokouksesssa Pielavedellä 1970

Hyvät ystävät.

Melkeimpä tasan 400 vuotta sitten, nousi eräs erästäjä tälle samaiselle niemelle. Mielessään oma tupa ja oma kaski. Kotitalo jonne oli jäänyt vielä kolme veljestä, oli tästä "kivenheiton päässä" Sulkaffuan kylässä. Silloisia olosuhteita ajatellen, tulijaa ei voitane sanoa pelkuriksi, sillä tämä vesistö oli noihin aikoihin Hämeen heimon kalavesiä. Ja riitaisuudet sekä tappelut erämaisen ja kalavesien omistuksesta olivat ankaria ja verisiä.

Mutta tulija oli niitä miehiä jotka eivät aiemminkaan ollet satuja säikkyneet. Ja niin nousi tupa ja kaatui kaski. Valmistelut Pietikäisten sukujuhlia varten olivat alkaneet. Ja nyt minulla, noiden erästäjien myöhäissyntyisellä jälkeläisellä on mitä suurin ilo ja kunnia toivottaa Teidät, hyvät erämiesten jälkeläiset, sydämmelölisesti tervetulleiksi tälle niemelle. Viettämään juhlaa jonka valmistelut eräs Lars Nils’inpoika aloitti 1570.

Mutta ennen kuin käymme tarkastelemaan lähemmin juhlan ”kulisseja” lienee paikallaan myös hieman tarkastella niiden taustaa: Mikä ensinnäkin toi alkuvalmisteluja suorittaneen miehen tänne. Ja mitä varten tänä päivänä me olemme kokoon tulleet. Jos minulla olisi Ali-Baban taito pyytäisin Teitä nyt sulkemaan silmänne. Ja tulemaan mukaan eräisiin juhliin, joita vietettiin eräässä Saimaan lahden poukamassa. Ehkä 700, ehkä 1000 vuotta sitten. Aika noin tarkasti ei mitenkään ole määräävä, mutta juhlien aihe on. Ne olivat hedelmällisyyden jumalan, Ukon juhlat. Ja samalla maan ja veden ylijumalan kunniaksi toimeenpannut. Oli jälleen saatu täydet”Ukon vakat” ja syytä juhliin oli. He eivät olleet niin kiireisiä juhlinnassaan kuin me, jotka emme malttaneet odottaa viljan kypsymistä. Mutta ovathan ajat jos lie tavatkin hieman muuttuneet. Mutta noille juhlijoille, esi-isillemme, aika oli toki tärkeä. Oli osattava katsoa milloin haltijat olivat suopeimmillaan.

Taioilla ja lepytysuhreilla oli koetettava saada tietää otollinen hetki. Sillä siitä riippui koko ensivuden sato ja metsän ja veen anti. Ja kun hetki oli sopiva, kokoontui lähiasujaimisto uhrilehtoon, mukanaan olutta ja teuraseläin. Joka sitten paistettiin juhla-ateriaksi. Kun ensin veri ja sydän oli uhrattu maahiselle, Ukon juhlat voisivat alkaa. Mutta juhlapaikalle saapui kutsumaton vieras. Pitkäkaapuinen outo kulkija, joka ristinmerkkejä tehden toi terveisiä joltakin risti Kiesukselta. Olihan toki moisia kulkijoita ennenkin kyliin sattunut, mutta heistä pääsi eroon muutamalla olut tuopilla tai oravannahalla. Tämä tuntui olevan toista maata.

Rinnalla oleva ristikin oli toinen kuin aikaisemmilla kulkijoilla. Lie ollut jonkin kaukaisen Ruohtin mies. Asian jonka mies esitti, ei ollut mitenkään mieluinen. Oli muka annettava lampaista joka kymmenes hänelle. Samoin viljasta ja oluesta, oravista ja kaloista. Ei – moista ei oltu ennen kuultu. Ei anneta mitään. Jos ei vierasoluet riitä, niin menköön matkoihinsa. Se toki suotiin kaikille kulkijoille. Ja kovat oli uhkaukset, jotka vieras lateli äkämyksissään:
- Ei käy kala pyydyksiin koko vuotena, karhu syö viimeisenkin lehmän eikä ohra kypsy. Ei ole olutta Ukonjuhlissa seuraavana kesänä, ellette anna hänen edustamalleen jumalalle ja Ruotsin kuninkaalle sitä mitä hän pyytää. Kovat oli oli uhkaukset mtta suunpieksäjiä oli toki kuultu ennenkin. Ei anneta mitään, oli joukon päätös. Mieliala oli apea seuraavan kesän Ukonjuhlissa.

Useimmat viimekesäisen kaapumiehen uhkauksista olivat pitäneet paikkansa. Karhu oli vieraillut karjassa useastikkin. Eikä olutta juuri ollut itselle eikä vieraille. Niin tarkkaan oli halla vienyt viljan. Mikähän sekin kulkija oli miehiään. Suohon se poljettaisiin jos vielä uskaltautuisi näille maille. Mutta – tulihan se – heti seuraavana suvena. Tuli ja kyseli ennustuksien paikkansa pitävyyttä. Vaikka mielet vieläkin oli kiihdyksissä, ei sitä voitu tehdä. Nyt oli kulkijan mukana keihäsmiehiä ja niiden kanssa ei ollut leikkimistä. Asia oli kulkijalla sama – ei parane veden anti ellei kymmenyksiä anneta. Mutta lehmät kantaisi kaksin ja olutta riittäisi jos pyyntöön suostuttaisiin.

Jotkut taipuivat semminkin kun kulkija lupasi kaiken takaisin monin kertaisena ja Pääsyn johonkin ihmeeliseen paikkaan kuoleman jälkeen. Mutta isoiset miehet eivät taipuneet kulkijan ehtoihin. Ei vaikka vaimonpuolet suostuttelivatkin. He olivat tottuneet pitämään saaliinsa itse. Ekä oluttakaan ollut liikaa. Vapaitten miesten vapaudenrakkaus oliniin suuri, että kun myöhemmin ruvettiin väkisin viemään osa heidän saaliistaan. Katsoivat he paremmaksi vetäytyä syvemmälle Lapin korpeen. Tuntemattomien – kaukaisten vesien taa, minne ei ainakaan heti mutaviittaiset veronkokoajat osoisi. Luottaen omaan voimaansa ja taikojensa mahtiin, kokosivat raavaammat miehet naisensa ja muun omansa. Siirtyivät uusille asuinpaikoille suuriin erämaihin. Tänne ei heikoistaollut. Vain vahvimmat kestivät ankeat olot. Mutta vapaus oli säilytetty. Täällä mies itse määräsi kaskensa koon ja oraviensa ostajan. Ja näiden tulijoiden joukossa olivat myös esi-isämme. Tämän hetken tietojen mukaan, ensimmäisinä he olivat varaamassa kalavesiä itselleen. Täällä kaukaisessa Lapin korvessa, joksi Pohjois-Savoa vielä 1500 luvun alkuvuosina sanottiin. Siitä lähtien on täällä asunut ja vaikuttanut se suku, jonka jäseniä me kaikki olemme.

Minun tekisi mieli kertoa Teille vielä eräs tapaus, joka on säilynyt muistitietona sukumme keskuudessa. Erään kerran pitivät neuvoa muuan esi-isistämme yhdessä vävypoikansa kanssa. Asia oli arkaluontoinen ja vävypoika läksi suuttuneena pois. Mutta annappa olla. Hevonen jolla matkaa piti jatkaa, ei suostunutkaan lähtemään pihasta minnekkään.. Ei auttanut muu kuin palata takaisin pirttiin. Ja niin vain kävi, että sitten kun asiat oli sovittu ja lyöty veljenkättä, myös poislähtö onnistui normaalisti. Meillä ei liene mitään riitajuttuja, mutta seuratkaamme muuten esimerkkiä. Lyökäämme veljenkättä, heittäkäämme tittelit sivuun, niin kuin parhaiden ystävysten tapana on.

Ja todetkaamme: Pietikäiset ovat löytäneet jälleen itsensä. Tässä mielessä pyydän lausua Teidät kaikki , vielä kerra sydämellisesti tervetulleeksi tähän sukujuhlaan. Ja toivon sen muodostuvan Teille antoisaksi.



TERVETULOA.